Kuva: Pyhäjärven Nuorisoseuralla on ollut monenlaista teatteritoimintaa seuran historian varrella.
Teatteritoiminta
Teatteri KesäHeinä
Merkittävin saavutus on ollut Teatteri KesäHeinän valmistuminen 2000-luvun alussa Pyhäjärven kirkonkylän rantaan. Kesäteatterin toimintaan voi tutustua oheisen linkin kautta.
2010 luvun puolessa välissä nuorisoseurassa tehtiin ”talviteatteria”, jolloin ryhmää ohjasi Jalo Kivinen ja välillä Pauli Lohva. Näytelminä olivat mm. Pastori Liimataisen Maalliset murheet, Väärinkäsityksiä ja Miestä vailla.
Nuorisoseuran näytelmäpiiri irtaantui muutamaksi vuodeksi omaksi piirikseen TeatterinYstäviksi. Ryhmältä valmistui paljon riemukkaita laulunäytelmiä, kuten Kaksi kosijaa sekä kulttuurikuvaelma.
Vuonna 2016 Teatterin Ystävät palasivat nuorisoseuran siiven alle itsenäiseksi teatteriryhmäksi. Ryhmää on vetänyt Maija Melvaskoski.